Anssi Kelan uusi 19-osainen dokumenttisarja valottaa 25-vuotiaan Nummela-albumin tarinan – mukana ennennäkemätöntä arkistomateriaalia


Maanantaina 2.3.2026 tuli kuluneeksi tasan 25 vuotta Suomen 2000-luvun myydyimmän albumin, Anssi Kelan Nummelan, julkaisusta. Juhlavuoden kunniaksi julkaistava 19-osainen dokumenttisarja Matka takaisin Nummelaan tuo ensi kertaa julkisuuteen harvinaista arkistomateriaalia, kappaleiden alkuperäisversioita ja rehellistä pohdintaa ilmiön takaa.

Maanantaina 2.3.2026 alkava videodokumenttisarja on syväsukellus Nummela-albumiin, joka oli vähällä jäädä kokonaan toteutumatta. Sarjassa Anssi Kela purkaa, mitä tapahtui ennen Nummela-albumin julkaisua, käy läpi levyn syntyhetket kappale kappaleelta, paljastaa sanoitusten taustalla olevat tapahtumat ja ilmiöt sekä esittää uusia tulkintoja klassikkokappaleista. Mukana on myös arkistojen aarteita, kuten vaihtoehtoinen versio kappaleesta Kaksi Sisarta, jonka olemassaolon artisti oli itsekin jo unohtanut.

Vaikka Nummela on historiallinen menestys, artistin oma suhde hittialbumiin on edelleen monitahoinen:

”Rehellisesti sanottuna se ei ole paras levyni. Se ei ole edes omassa top 3:ssa. Tiedostan kuitenkin, etten tule koskaan tekemään mitään vastaavaa. Nummela on heittänyt ylleni varjon, jonka alta on vaikea ryömiä pois, mutta samaan aikaan se on ollut pelastusrenkaani. Vaikka en tekisi enää yhtään uutta laulua, voisin keikkailla sen turvin hautaan asti.”


Anssi Kela ja Nummela: Vuosituhannen vaihteen suurin menestystarina

Anssi Kela on yksi Suomen menestyneimmistä lauluntekijöistä, jonka ura sooloartistina alkoi räjähdysmäisesti vuosituhannen vaihteessa.

Maaliskuussa 2001 julkaistu Nummela-albumi muutti suomalaista musiikkikenttää pysyvästi. Lähes 160 000 kappaletta myynyt levy hallitsi albumilistan kärkipaikkaa peräti 16 viikkoa, ja se on edelleen yksi Suomen historian menestyneimmistä albumeista. Kaupallisesta jättimenestyksestä huolimatta kriitikoiden ja suuren yleisön välillä ammotti kuilu.

Tämä asetelma kärjistyi, kun Soundi-lehdessä musiikkikriitikot listasivat 2000-luvun 100 merkittävintä albumia: listalta ei löytynyt yhtäkään Anssi Kelan levyä. Vastareaktio oli kuitenkin selvä, kun lehden lukijat päästettiin ääneen, Nummela äänestettiin suoraan sijalle kolme.

Nummela-albumi poiki myös jättihittejä kuten Nummela, Mikan Faijan BMW, Kaksi Sisarta, Milla ja Puistossa, ja levy palkittiin useilla Emma-palkinnoilla.


Julkaisu suomalaisella Kollekt-alustalla

Matka takaisin Nummelaan -dokumenttisarja julkaistaan eksklusiivisesti kotimaisella Kollekt-alustalla. Valinta heijastaa artistin halua tarjota sisältöä suoraan omalle yhteisölleen ilman suoratoistopalveluiden välikäsiä tai algoritmien rajoituksia. Kollekt mahdollistaa syvemmän yhteisöllisyyden ja uniikin tavan kokea musiikkia digitaalisessa muodossa.


Matka takaisin Nummelaan – Sisältö


Jakso 1: Joskus täytyy luovuttaa
Jakso 2: ”Ei jumalauta” -hetki
Jakso 3: Hiuskarvan varassa
Jakso 4: Kansallinen tragedia ja uusi tähti
Jakso 5: Uusi suunta
Jakso 6: Maailmankaikkeus ja siniset valot
Jakso 7: Keikkabussin kardaani
Jakso 8: Bannatut gorillat ja Linnan juhlat
Jakso 9: Kuka on Rouva Ruusunen?
Jakso 10: Vastareaktio merkityksettömyydelle
Jakso 11: Se yksi ja ainoa kitara
Jakso 12: Nimmarit ja piraattilevyt
Jakso 13: Meistä ei ollut tappajiksi
Jakso 14: Milla hei…
Jakso 15: Kadonnut Kaunotar
Jakso 16: Pataässät ja hylätty bensa-asema
Jakso 17: Miten koko kylän valot sammuvat?
Jakso 18: Myllynkivi ja pelastusrengas
Jakso 19: Kappale, jonka piti jäädä pöytälaatikkoon


Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:


Tina Kohonen / Kollekt Group Oy / Media & Marketing
tina.kohonen@kollekt.io
https://www.kollekt.io/